torstai 7. toukokuuta 2009

Pirkanmaan Taikalamppukeskus

Pirkanmaan Taikalamppu toimii kahden kunnan toimijoiden ja verkostojen kokonaisuutena, jonka päätoimijoita ovat Taidekaari Tampereella ja Pii Poo Lempäälässä. Taidekaaren tavoitteena on rakentaa vuoteen 2012 mennessä koko peruskoulun kattava, ehjä taidekaari. Sen toiminnan kolme osa-aluetta ovat taiteeseen tutustuminen, oma tekeminen ja omien teosten esille tuominen. Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Pii Poo kehittää lastenkulttuuripalvelujen esteettömyyttä ja tarjoaa kaikille lapsille avointa taidetoimintaa.


Pirkanmaan keskuksen tehtäväksi valtakunnallisessa taikalamppuverkostossa on määritelty erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret sekä heille tarjottavan taidekasvatuksen ja tarjonnan sisältöjen ja määrän kehittäminen. Toinen tehtävä on vahvistaa sirkustaiteen opetus- ja harrastustoimintaa ja lisätä alan koulutusta, kursseja, tapahtumia ja esitystoimintaa. 


Tampereella rakennetaan kulttuuriohjelmaa 5–16 -vuotiaille lapsille ja varhaisnuorille. Tavoitteena on koko peruskoulun kattava ehjä taidekaari. Taidekaari tutustuttaa koululaiset monipuolisesti eri taiteen lajeihin. Kaari rakennetaan yhteistyössä koulujen, opettajien, asiantuntijoiden, lastenkulttuuriorganisaatioiden, kulttuuri- ja taidelaitosten, yhdistysten ja yhteisöjen sekä Pirkanmaan kuntien kanssa. Taidekaaren toiminnan kolme osa-aluetta ovat taiteeseen tutustuminen, oma tekeminen ja omien teosten esille tuominen. Taidekaaren arvot ovat toiminnallisuus, elämyksellisyys, sosiaalinen tasavertaisuus, suvaitsevaisuus, saavutettavuus ja esteettömyys.

Lempäälän lastenkulttuurikeskus Pii Poo tuottaa monitaiteellisia lastenkulttuurin tapahtumia, taidetyöpajoja, kulttuuri- ja taide- ja koulutustoimintaa sekä ylläpitää lastenkulttuurikeskusta Lempäälän kunnan liikekeskus Ideaparkin tiloissa. Tavoitteena on kehittää lapsille kulttuuripalveluja yhteistyössä myös yritysten kanssa. Toimintamallien ja toimintaympäristön avulla etsitään uusia kohtaamisia taidekasvattajien, lastenkulttuurin toimijoiden sekä lasten, perheiden ja yritysten välille.

Taiteen ja kulttuurin keinoin Pii Poo kannustaa lapsen omaa ymmärrystä ja luovuutta sekä luottamusta omiin taitoihinsa. Pii Poo luo lapsille tilaisuuksia nauttia itse tekemisestä, tekee tutuksi taiteen eri muotoja sekä auttaa hahmottamaan ympäröivää ääni- ja kuvamaailmaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti