Hämeenlinnan evästä

Avaan blogikirjoittelun hieman aluksi aikomaani yleisemmällä lähestymisellä. Koitan summata muutamaan kappaleeseen Hämenlinnassa käytyä keskustelua ja esiin nousseita pointteja. Tulen ohjeistamaan bloggaamista yhteyshenkilöille mahdollisimman pian ja kokoan materiaalia (mm. määrittelyjä) niin blogiin kuin myös kollektiivisen gmail-tilin arkistoon, jota voisi ajatella alkukantaisena intrana. Strategian rakenteesta laitan linjoille oman artikkelin tämän viikon aikana. Otetaan tämä ensimmäinen tekstipurske myös eräänlaisena kommentointiharjoituksena.

Hämeenlinnan keskusteluissa asetettiin strategialle monia funktioita. Isoja koko prosessiin vaikuttavia asioita ovat mikä on verkoston käsitys omasta tilastaan, eli mikä on verkoston paikka lasten- ja nuortenkulttuurin kentällä. Oman tilansa ja sijaintinsa ymmärtämisen pohjalta on helpompaa suunnitella etenemistä kohti yhdessä sovittavaa tavoitetta tai tavoitetilaa. Strategian positiointi tarkentaminen on mahdollista myös alkupisteen ja maalin määrittämisen jälkeen: mitä asioita verkosto kertoo itselleen ja mitä asioita rahoittajatahoille ja muille sidosryhmille.

Taikalamppu-verkosto on semi-ulkopuolisen silmissä asiantuntijuuden perusteella valikoitunut joukko lasten- ja nuortenkulttuurin parissa toimivia, keskenään verrattain erilaisista lähtökohdista ponnistavia toimijoita. Valinnan on tehnyt ulkopuolinen toimija, joka ei ole kuitenkaan sanellut toimintatapoja vaikka on antanut verkoston jäsenille omat kehitystehtävät. Verkoston laajeneminen tapahtuu myös valintaprosessin kautta eikä verkoston jäsenillä ole tässä prosessissa vielä ollut mahdollisuutta kertoa esimerkiksi näkemystään siitä, millaista asiantuntijuutta verkostossa tarvittaisiin. Vaikka Taikalamppu verkostona voi olla epäortodoksisesti syntynyt, on se saanut ja voinut kasvaa voimakkaaksi yhteenliittymäksi ja nyt on oivallinen aika sen käydä määrittämään itse itsensä.

Kun verkosto alkaa määrittämään tavoitetta mihin tähdätä, niin keskusteluissa tuli esiin muutamia huomioitavia seikkoja. Pidetäänkö yhtenä tavoitteena esimerkiksi sitä, että verkosto tulee kattamaan koko Suomen. Kun verkostoa ylläpidetään osin valtion rahoittamana, niin se tosiasia, että on vielä alueita, joissa verkosto ei toimi. Valtiovalta ei kaiketi toiminnallaan - ainakaan periaatteessa - saa aiheuttaa eriarvoisuutta kuttuurinkaan kohtauttamisessa, joten odottaneeko verkoston jäsenten pääseminen ”vuosiavustusautomaation” pariin vielä aikaansa? Verkoston valtakunnallisen kattavuuden tavoite voisi olla perusteltua tästäkin näkökulmasta. Vai onko tällainen tavoitteenasettelu liian kaukana verkoston varsinaisen asiakkaan - lapsen ja nuoren - maailmasta?

Strategiasta sanottua

Yleisemmän verryttelyn jälkeen kirjaan seuraavaksi muutamia lainattuja lausahduksia Hämeenlinnan tiistain keskusteluista. Lainauksissa on suuria linjoja ja myös muotoa koskevia näkemyksiä. Kirjoittamisprosessin aikana tekstimassaa tulee syntymään melko paljon ja kaikkea ei ehkä kannata kirjata kokonaisstrategiaan, semminkin jos strategia halutaan pitää tiiviinä ja luettavana. Näin talkoiden alkuvaiheessa vaikuttaisi siltä, että on paljon arvokasta tietoa ja taustaa, joka ansaitsee tulla kootuksi tämän prosessin aikana ja voisi kuvitella, että tiiviin esityksen lisäksi syntyisi myös laajempi”perusteluosa”. Siis se, mikä yleensä jää sinne kirjahyllyyn pölyttymään... Mutta nyt siis lainattuja lausahduksia kommentoitavaksi.

Verkosto tarvitsee yhteisen valtakunnallisen tahtotilan, lausuman siitä, minkä arvojen mukaan toimintaa toteutetaan.

Käsillä on konkreetti mahdollisuus verkoston luoda itse oma tulevaisuutensa. Strategiassa tulee kirjata tavoite vuodelle 2020 - mikä verkosto on tuolloin.

Strategian tulee olla työkalu, jossa ilmaistaan menettelytavat yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.

Strategia on koko verkoston yhteinen julkilausuma siitä, mitä kulttuurikasvatus on, mitä se on tulevaisuudessa ja miten siihen päästään, eli miten verkosto toimii tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Strategian tulee olla prosessi, joka uusiutuu ja elää jatkuvasti.

Strategiassa tulee ottaa kantaa miten toimitaan kulttuuripolitiikan kentällä.

Ei hallinnollinen paperi vaan elävä, tiivis selkeä paketti.

Käytettävät käsitteet selkeästi esiin, mitä milläkin tarkoitetaan.

Laaditaan mininmitaso tavoitteille ja sitoudutaan niihin.

Ei kirjoiteta politiikkaohjelmajargonia. Lapset ja nuoret saatava esiin!

Käytänteiden paikka?

Puheenvuoroissa oli useasti esillä myös hyvien käytänteiden kierrättäminen, ”parastaminen”. Tällainen jakaminen on verkostoille paitsi tyypillistä, myös niiden elinehto. Kun tieto pääsee vapaasti ja läpinäkyvästi leviämään verkoston jäsenien välillä, verkostosta tulee vahingoittumaton, minkään jäsenen katoaminen ei tällöin pääse hajottamaan verkostoa ja toisaalta keskinäinen luottamus kasvaa. Korvaamatonta yhteisesti jaettavaa tietoa voisi olla mm. miten (alueellisesti) kannatta hakea sponsorirahoitusta. Esittäisin kuitenkin, että kokonaisstrategian tasolla sovitaan - tai tässä tapauksessa pikemminkin - todetaan tiedon ja hyvien käytänteiden liikuttamisen olevan yksi verkoston toimintaperiaatteista ja kootaan ”loistavien käytänteiden aarrearkku” osaksi kehittyvää verkkopalvelua. Hyvät käytänteet kannataa tietenkin koota nyt strategiaprosessin yhteydessä.

Tästä se alkaa - sana on vapaa!

IlkkaK